Hautaan siunaaminen papin työssä ja sen haasteet omaisten näkökulmasta

Hautaan siunaaminen on keskeinen osa papin työtä ja tärkeä hetki surun keskellä. Papin rooli korostuu erityisesti, kun seurakuntien ikärakenne on vanha, ja hautajaisia järjestetään runsaasti. Esimerkiksi vuonna 2022 Suomessa järjestettiin yli 27 000 hautajaisjuhlaa, joka tuo mukanaan haastavan, mutta myös merkityksellisen tehtävän papille.

Surun murtamat omaiset ovat usein herkällä mielellä siunaustilaisuudessa. Tällöin papin on oltava erityisen tarkka sanoissaan. Virheitä voi sattua, erityisesti papin uran alussa, ja siksi jatkuva empatia ja ymmärrys tilanteen herkkyydestä ovat tärkeitä. Onneksi palautteen mukaan jopa 85 prosenttia omaisista on tyytyväisiä papin antamaan tukeen ja siunaustilaisuuteen.

Erityisesti papin puheeseen panostetaan paljon, sillä se on keskeinen osa hautaustilaisuutta. Siunauspuhe, joka pidetään kirkossa tai kappelissa, on hengellinen. Muistotilaisuuksissa pappi voi jakaa muistoja ja henkilöitä merkityksellisiä hetkiä vainajasta.

Ennen hautajaisia: Valmistelut ja keskustelut

Ennen hautajaisia pappi keskustelee omaisten kanssa järjestelyistä. Pappi saa myös tietoa vainajan elämästä. Se on hyvin tärkeää. Pappi joutuu pitämään puheita, vaikka hän tuntee vainajaa vähiten verrattuna omaisiin. Siksi on tärkeää, että pappi saisi tietää vainajan elämästä tärkeimmät kohdat. Se on ainakin minusta suurin papin haaste hautajaisissa. Toisinaan tietoja tulee liikaa vääristä asioista. Toisinaan tietoa tulee liian vähän. Kerran nuorehko mies ei osannut sanoa isästään muuta, kuin että hän kävi tehtaassa töissä ja kalasti. Joudin pitkään miettimään, mitä sanoisin.

Siunauspuhe: Ristiriidat ja odotukset

Siunauspuhe on enemmän hengellinen ohjeitten mukaan, On kuitenkin selvää, että vainajan elämä olisi jotenkin oleellisella tavalla esiin puheessa. Tässä tulee helposti ristiriita papin ja omaisten välille. Juttelin tästä hiljattain erään omaisen kanssa. En ollut toimittamassa tätä siunausta. Omainen sanoi, että mitä varten se pappi kyseli kaikenlaista, kun ei sitten puhunut niistä asioista mitään. Kerroin hänelle, että siunauspuheessa ei käsitellä laajasti vainajan elämänkertaa. Toinen omainen sanoi, että kokenut pappi oli sanonut keskustelussa, että ei hän tarvitse paljon tietoja. Olin kuulemassa hänen siunauspuhetta ja se oli juuri kirkon ohjeitten mukainen eli hyvin hengellinen. Muistilaisuudessa hän ei puhut, kun omaiset puhuivat runsaasti. Aina ei käy näin. Useimmat omaiset eivät uskalla puhua mitään muistotilaisuudessa.

Haasteet papille: Empatia ja ymmärrys

Koko hautaan siunaamisen prosessia alusta loppuun varjostaa suru. Se tarttuu helposti pappiinkin toimituksessa. Huomasin, että kun arkkua kannetaan kirkon alttarille, silloin osa omaisista kaivaa nenäliinat esiin. Puheita kirjoittaessani käsittelin monia kauniita elämänkertomuksia. Toisinaan ne olivat hyvin kauniita ja siksi koskettavia. Suruun ei koskaan totu vaikka se ei olisi oma. Itse panostin paljon aikaa pohtiessani, mitä puhun. Yritin aina löytää jonkin teeman tai johtoajatuksen, joka oli tyypillistä vainajalle. Jos vainajan kerrottiin jotenkin liittyvän uskoon, se oli parasta lähdetietoa, johon oli helppo liittää Raamatun sanomaa toivosta ja elämästä tämän elämän jälkeen. Parhaimpana muistona minulla on ne hyvät palautteet, jotka sain välillä omaisilta.

Päätteeksi esimerkkejä myönteisestä palautteesta

Päätän kirjoitukseni erään lesken lausumaan kiitokseen, kun hän sanoi näin: ”Kukaan ei olisi voinut tehdä parempaa puhetta meidän Toivosta kuin pastori Erkki Viinikainen”. Tätä lausumaa en unohda. Minä tiesin puhetta kirjoittaessani, että nyt tuli hyvä siunauspuhe. Minulle annettiin myös hyvät lähtötiedot. Se oli onnistuneiden puheiden edellytys.

Toisen omaisen lausuma jäi myös mieleeni, kun hän totesi: ”On se hyvä, kun te papit olette meidän maallikoiden ja Jumalan välissä toimittamassa näitä siunauksia ja rukouksia, kun me emme osaa”. Siinäpä se papin virka taitaa olla: Pitämässä esirukouksia kaikkien puolesta.