Papin virka Lauritsalassa ja matka itsensä löytämiseen

Minun tarinani papin viran saamisesta alkaa hetkestä, jolloin kaikki tuntui olevan juuri oikeassa hetkessä, mutta samalla täynnä epävarmuutta. Taustani, ikäni ja kaikki ne vuodet, jolloin olin kouluttanut itseäni tähän työhön, olivat jatkuvasti mielessäni.

Ensiaskeleet papin uralla

Kohti entisiä unelmia ja tulevia seikkailuja astuminen ei ollut helppoa. Helsinki oli täynnä nuoria, lahjakkaita ehdokkaita papin virkoihin ja minulla oli ikää liian paljon. Kun ensimmäinen papin paikkani avautui Lauritsalassa, päätin tarttua tilaisuuteen ja hakea viransijaisuutta. Tämä hetki oli erityinen, sillä se edusti uuden alkuun pääsyä ja rohkeutta kohdata haasteet.

Haastattelut uusiin haasteisiin

Talvinen automatka Lauritsalaan ennen haastattelua oli mieleenpainuva. Kylmä pakkaspäivä, lumet ja talvinen maisema loivat jännittävän tunnelman. Haastattelu itsessään oli tiukka: kirkkoherra ja yli kymmenen muuta päättäjää istuivat pöydän äärellä. Yksi kirkkoherran kysymys jäi erityisesti mieleeni: "Oletko nopea kirjoittamaan puheita?" Tunsin epävarmuutta, mutta tiesin, että minun oli vastattava rehellisesti. En ollut aiemmin kirjoittanut monia puheita, mutta päätin kertoa myös innostuksestani oppia ja kehittyä. Kirkkoherran kysymys jäi mieleeni siksi, että se oli kokeneen papin kysmys ja sillä oli merkitystä. Se antoi vihjeen, mikä taito on tarpeen papin työssä. Aina kun pappi tulee johonkin tilaisuuteen, häneltä odotetaan puhetta.

Hyväksyminen ja ensimmäiset tunteet

Haastattelun jälkeen, kun kokous oli tehnyt päätöksen ilman, että olin paikalla, minut kutsuttiin takaisin. Tunsin pelonsekaisia ajatuksia. Kirkkoherra nousi seisaalleen ja ilmoitti, että olin saanut viran. Ilon tunne valtasi mieleeni samalla hetkellä. Olin ylpeä myös siitä, että perheessäni ja suvussani oli nyt ensimmäinen pappi. Ajoin Lauritsalasta kotiin Helsinkiin ja olin onnellinen siitä, että vuosien opiskelu ei ole mennyt hukkaan. Elämäni sai uuden käänteen ja paljon työtä oli vielä edessä papin virassa.

Haasteet ja uudet kysymykset

Vaikka ilo ja ylpeys vallitsivat mielessäni, alkoivat epäilykset nostaa päätään. Olinko oikea ihminen tähän tehtävään? Miten voisin hoitaa tätä tärkeää virkaa? Huomasin eläväni ikään kuin uudessa, tuntemattomassa maailmassa, jossa jokainen askel tuntui tärkeältä. Aloin tehdä papin työtä täysillä valtuuksilla toimittaen jumalanpalveluksia, häitä, hautajaisia, kasteita ja muita hartauksia. Ne avasivat silmäni papin roolin moninaisuudelle. Tämä ei ollut vain virka; se oli kutsumus.

Yhteisön merkitys

Lauritsalan seurakunta oli avainasemassa itseni löytämisessä. Yhteisön tarjoama tuki ja perinteet alkoivat tuntua kodilta. Työskentely seurakuntalaisten kanssa, heidän ilonsa ja huolensa, loi syvemmän yhteyden. Huomasin, että jokainen tapaaminen oli ainutlaatuinen. Muistan ensimmäiset messuni Lauritsalassa. Aikaisemmat epäilykseni alkoivat haihtua, ja aloin kokea, että olin oikeassa paikassa. Yhteys seurakuntalaisiin syntyi, ja se oli voimakkaampi kuin olin kuvitellut.

Tulevaisuus ja itseni löytäminen

Papin työ Lauritsalassa on ollut matkani alku. Ajan myötä olen huomannut, kuinka tämä ura on vaikuttanut jokaiseen osa-alueeseen elämässäni. Kirjoitan myös toista blogia, jossa syvennyn tarkemmin työni vaikutuksiin ja kasvutarinaani. On vaikeaa uskoa, että haastatteluhetkestä on kulunut jo yli 20 vuotta, mutta jokainen askel on opettanut minulle arvokkaita asioita itsestäni.

Yhteenveto

Erilaisten haasteiden, onnistumisten ja oppimisprosessien aikana olen kasvanut sekä papiksi että ihmiseksi. Lauritsala on tullut osaksi identiteettiäni, ja työni siellä on ollut enemmän kuin pelkkä virka; se on ollut matka itseeni. Papin virka on hieno tehtävä. Nyt tiedän, että jokainen päivä tuo mukanaan mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Jatkoin matkaani, ja odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.